» VIROLAHDEN SAMPO      
» VIROLAHTI       
Arkisto

Salibandyturnaukset 2008

Sählyturnauksessa reikäpallo sai monenlaista kyytiä

18.03.2008 11:07

Sählyturnaus-Pultsarit-Kaakon Kädettömät Kolmattatoista kertaa järjestetyn kaakonkulmalaisten kuntoilijoiden ja harrastajien sählyturnaus pelattiin lauantaina Virojoen koulun liikuntasalilla ViSan jalkapallomiesten organisoimana. Turnauksen voitoista palloiltiin toista kertaa kunto- sekä sporttisarjassa. Turnaustapahtumaan osallistui yhteensä 10 joukkuetta, jossa pelasi kaikkiaan lähes 70 eritasoista lajin harrastajaa. Päivän aika pelattiin kaikkiaan 17 jännittävää sählyottelua.

Kuntosarjan neljä joukkuetta palasivat niin sanotun yksinkertaisen sarjan, jokainen jokaista vastaan. Sarjan pelit olivat vaihtelevan jännittäviä ja oli hienoa nähdä joukkueissa naispelaajia tänäkin vuonna. Kuntosarjan ilmantappiota pelannut Pultsarien joukkue vei mestaruuspokaalin vuodeksi haltuunsa joukkueella:

Miko Saarilaakso C
Satu Nöjd
Edvard Räikkönen
Jaska Päivärinta
Simo Kukkola
Tero Helin

Sporttisarjan kuusijoukkuetta pelasivat ensin kahdessa alkusarjassa jatkoon pääsystä. Molempien alkulohkojensa voittajajoukkueet pelasivat itsensä sittemmin semifinaaleista loppuotteluun. Loppuottelussa kohtasivat siis A-lohkosta voittajana tiensä selvittänyt Lenkkimakkara ja B-lohkosta tiensä niukoin voitoin loppuotteluun raivannut Määzikin joukkue. Joukkueiden välinen loppuottelu oli yleisöön menevää vauhdikasta ja taidokasta salibandya parhaimmillaan. Puolustava mestarijoukkue Määzik uudisti turnausvoittonsa 7-3 maalilukemin jopa hieman yllätyksellisesti ennakkoarvioihin nähden. Pääosin ravijokelaisten nuorten miesten kokoama joukkue vei sporttisarjan voittopokaalin vuodeksi haltuunsa joukkueella:

Juha Punkkinen C
Antti Punkkinen
Teppo Punkkinen
Toni Karhu
Jaakko Savolainen
Teemu Hauhia
Jukka Voutilainen mv

Kuntosarja

  Alkusarja
Legenda - Pultsarit               2 - 7
Kaakon Kädettömät - Red Devils    5 - 6
Legenda	- Red Devils              9 - 2
Pultsarit - Kaakon Kädettömät     8 - 1
Red Devils- Pultsarit             2 - 12
Kaakon Kädettömät - Legenda       0 - 3

  Loppusijoitukset:
                     V  T  H     M     P
1. Pultsarit         3  0  0  27 - 5   6
2. Legenda           2  0  1  14 - 9   4
3. Red Devils        1  0  2  10 - 19  2
4. Kaakon Kädettömät 0  0  3   6 - 17  0

Sporttisarja

  A-Alkulohko:
Lenkkimakkara - Kaakon Helmet    15 - 4
Kaakon Helmet - Ihan Sama         3 - 4
Ihan Sama - Lenkkimakkara         3 - 12

                        V - H  P
1. Lenkkimakkara        2 - 0  4
2. Ihan Sama            1 - 1  2
3. Kaakon Helmet        0 - 2  0

  B-alkulohko
Määzik - RaKla                    7 - 2	
RaKla  - Raja                     2 - 10 
Raja   - Määzik                   1 - 2	
						
                        V - H  P
1. Määzik               2 - 0  4
2. Raja                 1 - 1  2
3. RaKla                0 - 2  0

  Semifinaalit
(A1) Lenkkimakkara- (B2) Raja	   9 - 3
(B1) Määzik       - (A2) Ihan Sama 7 - 6

  Sijat 5-6
(A3) Kaakon Helmet - (B3) RaKla	   3 - 6

  Sijat 3-4
Raja              - Ihan Sama      3 - 7

  Sijat 1-2
Lenkkimakkara    - Määzik          3 - 7

  Loppusijoitukset
1. Määzik
2. Lenkkimakkara
3. Ihan Sama 
4. Raja
5. RaKla
6. Kaakon Helmet

Kuvat: Kaakonkulma

[ alkuun ]



Sählyturnaukseen joukkueita ympäri kaakonkulmaa

11.03.2008 09:06

Kaakonkulmalaisten aikuisiän salibandyharrastajien perinteiseen sählyturnaukseen Virojoen koulun liikuntasalilla osallistuu 10 joukkuetta tulevana lauantaina (15.3-08). Turnaukseen osallistuvat joukkueet tulevat Miehikkälästä, Ylämaalta ja Virolahdelta. Toista kertaa turnausvoitoista pelataan kahdessa eri sarjassa eli sportti- ja kuntosarjassa. Sporttisarja on tarkoitettu enempi aktiiviharrastajille, joita ilmoittautui sarjaan kuusi joukkuetta. Kuntosarja on nimensä mukaisesti tarkoitettu kuntoileville kaveri- ja työporukoille, joita uskaltautui mukaan neljä joukkuetta. Sarjojen välillä on myöskin eroja kenttäpelaajien määrissä ja lisenssipelaajien rajoitteissa. Turnauksessa noudatetaan pääosin virallisia salibandysääntöjä. Olennaisimpia poikkeamia on salin pienuudesta johtuen, että pelipallon ylittäessä kentän laidan ja sen heti palautuessa seinästä kentälle, peliä ei katkaista vaan se saa jatkua. Otteluaika on juokseva 17 minuuttia.

Sählyturnauksen ottelut alkavat varttia vaille yksitoista kuntosarjan peleillä. Avausottelussa kohtaavat Legendan ja Pultsarien sählyjoukkueet. Ja heti tämän jälkeen ovat pelivuorossa Kaakon Kädettömien ja Red Devilsin välinen kohtaaminen. Kuntosarja pelataan niin sanotusti yksinkertaisena sarjana eli jokainen joukkue kohtaa toisensa.

Sporttisarjan kahden alkusarjan ottelut alkavat heti kuntosarjan voittajajoukkueen palkitsemisen jälkeen kello 13. Alkusarjan A-lohkon ensimmäisessä ottelussa Lenkkimakkaran joukkue kohtaa Kaakon Helmet joukkueen. Lohkon jatkopaikoista kolmantena pelaavan joukkueen nimi on Ihan Sama. B-lohkon alkusarjassa pelaavat puolustava mestarijoukkue Määzik sekä RaKlan ja Rajan joukkueet. Sporttisarja huipentuu semifinaalien voittajien väliseen mestaruusotteluun kello 16.30 alkaen. Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan jännittäviä ja vauhdikkaita pelejä.

Otteluohjelmat
Kuntosarja
Sporttisarja

[ alkuun ]



Kaakonkulman sählyturnaus 15.3.2008 (kts. otteluohjelma)

10.03.2008 15:26

Kaakonkulman sählyturnaus pelataan lauantaina 15.3 klo 9-17 Virojoen ala-asteen salilla. Turnausta uudistettiin vuosi sitten, että voitoista pelataan kahdessa eri sarjassa, sportti- ja kuntosarjat. Näin saadaan eritasoisille kaveri- ja harrasteporukoille tasaisempia ja mielenkiintoisempia otteluita. Alustava otteluiden kestoaika 1x17 min.

Sporttisarjassa pelaajia kentällä 3+1, joista max 2 hlö saa olla sarjoissa pelaavia.
Kuntosarjassa vastaavasti pelaajia 4+1, joista vain maalivahti saa olla sarjoissa pelaava.

Molempiin sarjoihin otetaan max 6-joukkuetta ilmoittautumisjärjestyksessä ja osallistumismaksu on 5e/pelaaja. Lisätietoja/ ilmoittautumiset 8.3 mennessä 040 506 0375/Miika sekä 050 568 3862/Markku tai markku.kiukas@slo.fi

Turnauksen säännöt

Otteluohjelmat
Kuntosarja
Sporttisarja

Porukat kasaan ja pelailemaan, toivottaa ViSa/ jalkapallomiehet

[ alkuun ]