ViSa D-tytöt (-96/-97 synt.) koostuu suurelta osin viime vuonna TE-tytöissä pelanneista tytöistä, mutta vuodelle 2009 on saatu muutama uusikin pelaaja. Pelaajat tulevat sekä Virolahdelta, että Miehikkälästä ja Ylämaalta, joten kaakonkulma on kokonaisuudessaan hyvin edustettuna. Tytöt harjoittelevat kaksi kertaa viikossa, tiistaisin klo 19-20.30 Virolahden koulun kentällä ja torstaisin klo 18-19.30 Ylämaan urheilukentällä.
D-tytöt osallistuvat vuonna 2009 SPL:n Kaakkois-Suomen piirisarjaan, D-tyttöjen 7v7-pienpeleihin. Sarjassa pelaa yhteensä yhdeksän tyttöjoukkuetta Kaakkois-Suomen alueelta. Pelireissut kulkevat pisimmillään Heinolaan, mutta vastaavasti myös kaksi kotipeliturnausta on saatu Harjun kentälle.
Tyttöjen into pelata jalkapalloa on kova ja on ilo nähdä heidän nauttivan sekä harjoituksissa että peleissä! Tärkeintä toiminnassa onkin säilyttää se pelaamisen ilo ja yhdessä tekemisen meininki, toki kehittymistä ja harjoittelua unohtamatta. On myös hieno nähdä, miten vanhemmat ottavat osaa kuljetuksiin ja treeneihin viemisiin, ilman heitä ei näin laajalta alueelta saataisi koottua riittävää määrää pelaajia.
Tytöt ovat harjoituksissa valinneet itselleen kapteeniston: Kaudella 2009 kapteenina toimii Aino Saastamoinen ja vara-kapteeneina Henna Pöyhönen ja Mira Vesala.
D-tyttöjen ohjauksesta vastaavat Marja-Liisa Kiuru, p. 050-572 6493 sekä huoltaja Pekka Mertala.